Sisäinen solarium on sammunut

Olen aloittanut uuden postauksen vaikka kuinka monta kertaa, mutten ole päässyt alkua pidemmälle. Ei tule mieleen muuta kuin ikäviä asioita ja valituksen aiheita, ja blogin pitäminen mukavista aihesta tuntuu lähinnä naurettavalta, kun arkipäiväisetkin tehtävät ovat liian vaikeilta. Herääminen aikaisin, opiskelu, siivoaminen, pyykinpesu, kaupassa käyminen, ruoanlaitto, laskujen maksaminen, liikunta... Ei vain jaksapystykykene juuri nyt.

Ehkä voisin kuitenkin ryhdistäytyä ja miettiä joitain ilahduttavia asioita viime ajoilta. Tässä nyt muutamia:

Night Visions
Maailmankaikkeuden päräyttävin elokuvafestivaali, jossa tosin kävin tänä vuonna katsomassa vain yhden leffan, The Seasoning Housen. Itse elokuva oli ihan ok, ei tosin genressään mikään paras tai omaperäisin, mutta mielenkiintoinen kuitenkin. Parasta oli tietysti hyvä seura ja tunnelma.

Downton Abbey

Yksi ihanimmista sarjoista ikinä, ja kolmas tuotantokausi alkaa Ylellä kohta! Viihdyttävä juoni, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja tietysti upeat vaatteet, kampaukset ja kartano sisustuksineen - niistä on hyvä TV-sarja tehty. Lempihahmoni on loistava Maggie Smith vanhana ja vanhanaikaisena Lady Granthamina, jolle on myös kirjoitettu sarjan hauskimmat repliikit:

"I couldn't have electricity in the house, I wouldn't sleep a wink. All those vapors floating about."

"Of course it would happen to a foreigner. No Englishman would dream of dying in someone else's house."

Kissat
Piristävät jokaista päivääni. Kattien tempauksia on niin hauska seurata. Tai ei niiden oikeastaan tarvitse tehdä mitään, ne ovat niin söpöjä pelkästään nukkuessaankin.

Oh hiz!

Ruoanlaitto ja leipominen
Uusin intohimoni. Mutustelenkin tässä juuri uunilämmintä karpalo-mantelimuffinsia teen kera, nam nam. Jos yhtäkkiä rikastuisin, niin ruoka olisi varmasti ensimmäinen asia, johon tuhlaisin. Kokkaaminen ja leipominen oikein pitkän kaavan kautta käy parhaimmillaan meditaatiosta. Minulla on keittiön yläkaapissa kokonainen hylly omistettuna sekalaisille resepteille, jotka odottavat lajittelemista ja testaamista.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivottavasti ensi kerralla vähän positiivisemmalla mielellä.

Uudenlaisia elämyksiä

Olin eilen ensimmäisissä sitseissäni, Makulan (Maailman kulttuurien laitoksen) järjestämissä yhteissitseissä, ja oli ehkä hauskin ilta ikinä! Tapasin sekä vanhoja kavereita että sain uusia, nauroin kyyneleet silmissä, lauloin ääneni käheäksi ja, no, olin loppuillasta aivan tuhannen lärvit, mutta sehän kuuluu sitsien henkeen. :D Erityisen kivaksi illan teki se, että olin jo pari viikkoa ehtinyt panikoida kaikkea mahdollista kyseisiin juhliin liittyen, mutta pelkoni osoittautuivatkin turhiksi. Ehkä voisin jo lopettaa tämän sosiaalisten tilanteiden pelkäämisen, kun kaikki menee yleensä kuitenkin hyvin.

Sitsailun ohella olenkin lähinnä vain yrittänyt päntätä ensi viikon tentteihin ja siivota kaappeja kaikesta turhasta. Makuuhuoneen nurkassa odottaa kiitettävä kasa vaatteita huuto.nettiin laitettavaksi, kunhan vain saan senkin aikaiseksi. Tekisi hirveästi mieli heittää kaikki turha tavara pois ja sitten sisustaa kotia, täällä kun on kaikki niin kesken, vaikka olenkin asunut nykyisessä asunnossani jo yli vuoden. Eniten ärsyttää nämä likaisenvalkoisenharmaat seinät, joita en ole jaksanut maalata. No, kuulemma hitaasti hyvä tulee.

Löysin muuten sattumalta yhden aivan loistavan ihanan leffan. Ranskan kurssia varten piti nimittäin katsoa jokin ranskankielinen elokuva ja tehdä siitä pieni kirjoitelma. Muistin, että minun on jo pieni ikuisuus pitänyt katsoa belgialais-ranskalainen elokuva nimeltä Séraphine, joka perustuu taidemaalari Séraphine Louis'n (taiteilijanimeltään Séraphine de Senlis) elämään. Oikeastaan elokuva ei juurikaan kuvaa Séraphinen elämäntarinaa, vaan keskittyy hänen luomisprosessiinsa - ja hyvä niin, koska nimenomaan se teki kyseisestä elokuvasta niin mielenkiintoisen ja voimakkaan.

Séraphine Louis (1864-1942) oli köyhä siivooja ja pyykkäri, joka eli koko elämänsä pienessä ranskalaisessa maalaiskylässä. Elokuvassa hänet kuvataan keski-ikäisenä, homssuisena ja hiljaisena naisena, jossa ei ulkoisesti arvaisi olevan mitään poikkeuksellista. Mutta hänen sisällään palaa kiihkeä luomisvimma, jota hän purkaa maalaamalla pienessä huoneessaan halvoille materiaaleille itse valmistamillaan väreillä. Hän ei maalaa rahan tai maineen takia: itse asiassa kukaan ei edes tiedä hänen tekevän taidetta.

Eräänä päivänä kylään saapuva taidekeräilijä Wilhelm Uhde törmää sattumalta Séraphinen maalauksiin. Hän huomaa Séraphinen lahjakkuuden ja lupaa auttaa Séraphinea saamaan maalauksensa Pariisin gallerioihin. Mutta ensimmäisen maailmansodan ja suuren pörssiromahduksen takia Uhde joutuu hautaamaan suunnitelmansa ja lähtemään Ranskasta. Hän kuitenkin palaa kolmentoista vuoden jälkeen, ja hämmästyksekseen saa tietää Séraphinen yhä maalaavan. Tällä kertaa hän pystyy täyttämään lupauksensa, ja Séraphine saa tunnustusta taidepiireissä.

Séraphine ei kuitenkaan itse pääse nauttimaan työnsä hedelmistä. Hän ei osaa pitää huolta saamistaan rahoista, ja hänen mielenterveyden ongelmansa, jotka ilmeisesti ovat olleet läsnä koko hänen elämänsä ajan, pahenevat psykoosiksi. Séraphine eli elämänsä kymmenen viimeistä vuotta mielisairaalassa.

Elokuva on rytmiltään hidas ja mietiskelevä, ja antaa kauniisti tilaa Ranskan maalaismaisemille ja Séraphinen hiljaiselle kiihkolle. Yolande Moreau tekee häkellyttävän hienon suorituksen syrjäänvetäytyvänä mutta luomisvoimaisena taiteilijana. Ja tietysti elokuva tekee hienon työn nostaessaan esiin unohdetun maalarin, joka olisi toisenlaisissa olosuhteissa saattanut nousta yhdeksi suurimmista ranskalaisista taiteilijoista. Itsekin innostuin Séraphine de Senlis'n taiteesta nähtyäni tämän elokuvan.

 

Séraphine de Senlis'n maalaukset ovat täynnä värikylläisiä kukkia, puita ja hedelmiä. Ne ovat kuitenkin kaukana rauhallisista asetelma- tai maisemamaalauksista, vaan taiteilija tuntuu maalanneen esiin elämän ikuisen voiman, joka läpäisee pienimmätkin ja herkimmätkin kasvit. Séraphinen maalaukset kuhisevat ja kihisevät elämää - kukat ja hedelmät ovat kuin kiemurtelevia toukkia ja hyönteisiä, jotakin floran ja faunan sekaista tuntematonta, uutta elämänmuotoa. Ne tuntuvat imaisevan katselijan sisäänsä pyörryttävällä voimallaan.