Kraken on olemassa

Jatketaanpa sitten meriotuslinjalla, kun kerran aloitettiin. Viime aikojen tärisyttävin uutinen on ollut se, että jättiläiskalmari napattiin ensimmäistä kertaa videolle luonnollisessa ympäristössään, eli satojen metrien syvyydessä. Innostun aina, kun jollekin myytille tai legendalle, kuten tässä tapauksessa hafgufalle, krakenille ja vastaaville merihirviöille löytyy todellinen vastine.

Jättiläiskalmarien olemassaolosta on toki tiedetty aiemminkin, mutta silti ne säilyvät salaperäisinä olentoina. Niiden elämästä ei luonnollisesti tiedetä juuri mitään, kuten ei syvänmeren olennoista muutenkaan. Mutta itseäni ainakin kiehtoo erityisesti jättiläiskalmarien ja kaskelottien taistelut, joista on löytynyt todisteina valtavia kalmarin imukuppien jälkiä kaskelottien nahassa. Jättiläiskalmarien arvioitu koko on kymmenen metrin tienoilla ja paino satoja kiloja - mutta jos ja kun ne kerran pystyvät todistetusti laittamaan kampoihin 50 tonnin painoisille kaskeloteille, niin kuinkahan suuria suurimmat jättiläiskalmarit todellisuudessa ovatkaan?

Aika lovecraftilaista.

Helppo hypnoosi

Olen tainnut useamman vuoden ajatella, että pitäisi jossain vaiheessa käydä Linnanmäen Sea Lifessa, ja kas, tässä eräänä päivänä sain houkuteltua kaverin mukaan ja viimeinkin toteutettua kyseisen retken. Kaikenlaisia hauskoja mereneläviähän siellä oli. Ennakkosuosikkejani olivat rauskut ja merihevoset, mutta sitten törmäsin meduusoihin. Meduusahuone oli pimennetty, ja korkeissa, pyöreissä akvaarioissa sykki vaihtuvien neonvärien tahtiin joukko erilaisia, pieniä ja suuria meduusoja. Olisin voinut jäädä sinne vaikka loppuillaksi tuijottamaan noita ihmeellisiä olentoja... Hurjaa ajatella, että eläimet, jotka näyttävät olevan suoraan jostakin sci-fi-sarjasta, ovat sykkineet maapallon merissä jo 600 miljoonaa vuotta.

Blingiä talveen

Olen ollut koko joulukuun niin väsynyt, etten ole hirveästi blogiinkaan jaksanut kirjoittaa. Kaikkea kivaa on kyllä tapahtunut, mutta ehkä parin viikon takainen ostoslista on kuitenkin aika kuvaava - listalla oli jouluvalot, herätyslamppu, kynttilöitä, lämpöpohjalliset kenkiin ja villasukat. Siis valoa ja lämpöä, siinä suunnilleen kaikki mitä ihminen tarvitsee keskellä lumituiskua ja pakkasta.

Nyt joulua kohti olen kuitenkin piristynyt. Tentit meni kunniallisesti läpi, jouluostokset on tehty ja edessä vielä yli kolme viikkoa joululomaa. Tänään piristin itseäni katsomalla Teemalta San Franciscon baletin tulkinnan jouluisesta perinteestä eli Pähkinänsärkijästä. Ja se oli ihana! Lavasteet ja puvut olivat niin kauniisti tehty, että unohduin vain tuijottelemaan niitä. Ai niin, ja oli tanssijatkin tietysti hyviä. :D Paitsi että olin pettynyt siitä, että suosikkini Makeishaltijatar oli aika pliisu ja tylsä. Minusta Makeishaltijattaren puvussa ja kulisseissa pitäisi olla reilusti blingiä ja höttöä, kuten yllä olevassa Royal Ballet'n versiossa, mutta San Franciscon tulkinta oli turhankin riisuttu.

Suosittelen edes vilkaisemaan tuota Pähkinänsärkijää, koska vaikkei baletista välittäisikään, niin Pähkinänsärkijä on niin hauska, viihdyttävä ja monipuolinen, että luulisi kaikkien löytävän siitä jotakin itseään miellyttävää.

Kimaltelevaa joulun odotusta kaikille!

Kiss Blondie Goodbye

 

Talvi tuli sitten oikein kertaheitolla joulukuun kunniaksi. Onneksi eilen oli vapaapäivä, joten saatoin vain makoilla viltin alla koko päivän ja katsella, kun lumimyrsky muutti mustan valkoiseksi. Hauska oli myös katsella kissoja, jotka ihmettelivät parvekkeen vallannutta lumikinosta. En oikein tiedä mitä hallusinaatioita lumi niille aiheuttaa, mutta kovasti ne oli jotakin myyriä saalistavinaan sieltä lumen alta. Varsinkin Kiki tykkää aurata lumikinosta ja syöksyä kuvitteellisten lumihiirien kimppuun. Ja sitten pitää tietysti rynnätä hirveällä vauhdilla sisään tassuja ravistelemaan, kun lumi onkin kylmää ja märkää.

En ole saanut kirjoitettua blogiin mitään järkevää viime aikoina, koska mut on vallannut jonkinlainen monomania hiuksiani kohtaan. Olen nimittäin aiemmin värjännyt ja leikannut hiuksiani sillä periaatteella, että antaa mennä vaan, tuli mitä tuli. Pienempiä hiuskriisejä on siis ollut aiemminkin näiden mun kokeilujen takia, mutta sitten, aivan yllättäen, tapahtui The Suuri Hiuskatastrofi.

Olen siis ollut nyt blondina puolisentoista vuotta, viimeiset puoli vuotta ihan platinablondina. Olen tykännyt tästä vaaleudesta enemmän kuin mistään muusta väristä aiemmin. Olo on kotoisa blondina ja kuulemma tämä väri myös sopii mulle. No, olen siis huoletta värjännyt tummanruskeaa juurikasvuani 3-4 viikon välein, koska hiukseni kasvavat nopeasti ja tumma juurikasvu platinanvaaleassa tukassa on aika järkyttävän ruma näky. Tietysti olen kuullut, että jos hiuksia vaalentaa liian monta kertaa, hiukset hapertuvat ja kuulemma voivat jopa katketa. Olisi ehkä pitänyt uskoa, mutta ei, itsepäisesti värjäilin vain menemään... kunnes vaalensin juurikasvuani sen vihoviimeisen kerran. Tuloksena oli se, että hiuksia huuhdellessa viemäriin valui värinpoistoaineen lisäksi myös 1/3 hiuksistani. Ei ehkä tarvitse selittää, miten järkyttävää on, kun vetää sormilla hiusten läpi ja käteen irtoaa kourakaupalla hiuksia. Nyt mulla on siellä täällä sellaisia parin sentin pituisia tuppoja niissä kohdissa, joissa hius on palanut poikki.

Vahingosta viisastuneena totesin, ettei blondiin ole enää paluuta. Kun juurikasvu on kasvanut sellaiseksi, ettei edes myssy päässä voi enää kulkea, aion värjätä hiukset tummemmaksi - muutakaan en oikein voi. Ajattelin värjätä hiukset lähelle omaa väriä ja sen jälkeen käyttää vain kevytvärejä tai sävyteshampoota. Toinen vaihtoehto on jatkaa kestovärillä värjäilyä, mutta väri ei saa olla kuin enintään asteen omaa väriä vaaleampi, koska muuten joutuisin käyttämään värinpoistoa, ja sitähän hiukseni eivät todistettavasti kestä...

Ainoa hyvä puoli tässä hiuskriisissä on se, että saan kokeilla taas uutta hiusväriä, jee! Oikeastaan mulla on kolme vaihtoehtoa mielessä: kullanruskea (eli mun oma väri), kupariin taittava kullanruskea tai punainen. 

Kuvaoksennus inspiroivista hiusväreistä, silvuplee:

Kullanruskea

 

Kullanruskea kuparilla

 

 

Punainen

Kaikki nuo värit ovat ihania ja sopivat kantajilleen niin hyvin, etten millään osaa valita! Mielipiteitä, ajatuksia, suosikkeja, anyone?

Up she rises as if out of nowhere

Jos saisin valita vain yhden artistin, jonka musiikkia kuuntelisin loppuelämäni, se olisi Kate Bush. Kun on sanottu, että koko länsimainen filosofia on vain reunahuomautuksia Platonin teoksiin, niin samalla tavalla voisi todeta, että koko länsimainen popmusiikki on vain reunahuomautuksia Kate Bushin musiikkiin.

Itse jaan Katen tuotannon karkeasti kahteen osaan: ensimmäinen osa oli vuosina 1978-1993, jolloin Kate oli mielestäni luovimmillaan. Hänen musiikkinsa oli tuolloin aivan uudenlaista; kekseliästä, taiteellista, energistä, älyllistä, herkkää mutta huumorintajuista. Jokainen kappale ja albumi toi mukanaan jotakin uutta ja erilaista. Musiikin lisäksi Kate toi uusia ideoita myös musiikkivideoihinsa ja ainoaksi jääneeseen, vuoden 1979 kiertueeseensa. Hän oli muun muassa ensimmäinen artisti, joka käytti pientä, korvan taakse kiinnitettävää langatonta mikrofonia pystyäkseen laulamaan ja tanssimaan samaan aikaan, sekä vaihtoi esiintymisasua jokaisen kappaleen välillä.

Tätä kautta seurasi kahdentoista vuoden hiljaisuus. Kate ei ole koskaan levitellyt yksityiselämäänsä julkisuudessa, mutta nyt hän tuntui kadonneen kokonaan. Loppujen lopuksi selvisi, että Kate oli saanut lapsen, ja halusi antaa tälle normaalin lapsuuden poissa julkisuuden valokeilasta.

Vuonna 2005 alkoi Katen musiikillisen tuotannon toinen osa, kun hän julkaisi kauan odotetun uuden albumin, Aerialin, ja 2011 levyllisen uudelleen muokkaamiaan vanhoja kappaleitaan sekä levyllisen kokonaan uusia kappaleita, 50 Words for Snowin.

Kun 50 Words for Snow ilmestyi, en jotenkin saanut siitä otetta. Katen uusi musiikki on paljon rauhallisempaa, hiljaisempaa ja sisäänpäin kääntyneempää kuin ennen. Hänen tunnusomainen, omaperäinen äänensäkin (jota on kuvattu mm. ”juuri heliumia sisäänhengittäneen yhdeksänvuotiaan ääneksi") on tietenkin muuttunut niistä ajoista, kun Kate oli vasta parikymppinen. Mutta vaikka esimerkiksi Aerial hurmasi minut heti, 50 Words for Snowiin en vain jotenkin päässyt sisälle.

Mutta sitten! Eilen seikkailin YouTubessa ja löysin yhden tuon levyn musiikkivideon. Ja tadaa, eilen ja tänään olen kuunnellut tuota levyä nonstoppina. En ollut vain ollut aiemmin päässyt oikeanlaiseen tunnelmaan, tällaiseen kun nyt keskellä synkkää marraskuuta, kun pimeä laskeutuu ennen neljää ja kynttilöitä voi poltella aamusta asti. Kuten Aerialin jälkimmäinen puoli, A Sky of Honey, on täydellistä kesäöiden musiikkia, vaatii 50 Words for Snow juuri tällaisen hetken vuodesta iskeäkseen.

Tämä Lake Tahoe -kappaleen video on aivan ihana. Katselin tätä ihan kyyneleet silmissä, kun se on niin koskettava. Nuo varjokuvat on tehty todella taitavasti, ja tämä tekniikka toimii todella hienosti musiikkivideossa. Vink vink videontekijät, tätä voisi kokeilla useamminkin.

Mission impossible: onnistunut kissakuva

Nuorempi kissani on ollut minulla nyt puolisen vuotta, eikä minulla ole vieläkään siitä kunnollista kuvaa, syy yllä. Joka kerta, kun yritän hiipiä sen lähelle ottamaan kuvaa, kissa riehaantuu ja sen reaktio on luokkaa mitämitämitäsäoikeinteetmikätääkamerajuttuonwuhuumitenjännää!

No, ehkä sitten toisen puolen vuoden kuluttua.

Sisäinen solarium on sammunut

Olen aloittanut uuden postauksen vaikka kuinka monta kertaa, mutten ole päässyt alkua pidemmälle. Ei tule mieleen muuta kuin ikäviä asioita ja valituksen aiheita, ja blogin pitäminen mukavista aihesta tuntuu lähinnä naurettavalta, kun arkipäiväisetkin tehtävät ovat liian vaikeilta. Herääminen aikaisin, opiskelu, siivoaminen, pyykinpesu, kaupassa käyminen, ruoanlaitto, laskujen maksaminen, liikunta... Ei vain jaksapystykykene juuri nyt.

Ehkä voisin kuitenkin ryhdistäytyä ja miettiä joitain ilahduttavia asioita viime ajoilta. Tässä nyt muutamia:

Night Visions
Maailmankaikkeuden päräyttävin elokuvafestivaali, jossa tosin kävin tänä vuonna katsomassa vain yhden leffan, The Seasoning Housen. Itse elokuva oli ihan ok, ei tosin genressään mikään paras tai omaperäisin, mutta mielenkiintoinen kuitenkin. Parasta oli tietysti hyvä seura ja tunnelma.

Downton Abbey

Yksi ihanimmista sarjoista ikinä, ja kolmas tuotantokausi alkaa Ylellä kohta! Viihdyttävä juoni, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja tietysti upeat vaatteet, kampaukset ja kartano sisustuksineen - niistä on hyvä TV-sarja tehty. Lempihahmoni on loistava Maggie Smith vanhana ja vanhanaikaisena Lady Granthamina, jolle on myös kirjoitettu sarjan hauskimmat repliikit:

"I couldn't have electricity in the house, I wouldn't sleep a wink. All those vapors floating about."

"Of course it would happen to a foreigner. No Englishman would dream of dying in someone else's house."

Kissat
Piristävät jokaista päivääni. Kattien tempauksia on niin hauska seurata. Tai ei niiden oikeastaan tarvitse tehdä mitään, ne ovat niin söpöjä pelkästään nukkuessaankin.

Oh hiz!

Ruoanlaitto ja leipominen
Uusin intohimoni. Mutustelenkin tässä juuri uunilämmintä karpalo-mantelimuffinsia teen kera, nam nam. Jos yhtäkkiä rikastuisin, niin ruoka olisi varmasti ensimmäinen asia, johon tuhlaisin. Kokkaaminen ja leipominen oikein pitkän kaavan kautta käy parhaimmillaan meditaatiosta. Minulla on keittiön yläkaapissa kokonainen hylly omistettuna sekalaisille resepteille, jotka odottavat lajittelemista ja testaamista.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivottavasti ensi kerralla vähän positiivisemmalla mielellä.