Erään hullun akan tunnustukset

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen eilen, naistenpäivänä, ties kuinka monta kertaa, mutta joka kerran minuun iski itse-epäily ja vähättely. Eihän minulla ole mitään tärkeää sanottavaa, ei mitään uutta ja mielenkiintoista. Nämä ovat vanhoja totuuksia, kaikki ovat kuulleet nämä jo sata kertaa. Ei ketään kiinnosta.

Nukuin yön yli ja kiukustuin itseeni. Eiköhän meitä naisia vähätellä ihan tarpeeksi ilman että teemme sitä itse! Eihän naisten syrjimiselle tule koskaan loppua, jos emme osaa luottaa itseemme, ottaa paikkaamme ja näyttää, että meidän mielipiteillämmekin on väliä. Tällä en tarkoita sitä, että kaikkien naisten pitäisi muuttua röyhkeiksi katujyriksi tai edetä bisnesmaailman huipulle. Kyse on siitä, että pystyy arvostamaan itseään, ajatuksiaan ja tekemisiään, olipa kyse kuinka pienistä tai suurista asioista tahansa. Ilman sitä mikään ei muutu, ei itsessä eikä maailmassa.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla nainen. Ei ole pakko olla aina kärsivällinen, iloinen ja lempeä. Ei ole pakko aina ymmärtää ja miellyttää muita. Ei ole pakko olla laiha, kaunis, pitkätukkainen. Voi olla vaikea, ärsyttävä ja vihainen. Voi kulkea tukka pystyssä ja ripsivärit levinneenä, olla kiukkuinen ja surullinen. Voi olla joskus suoraan sanottuna aivan vittumainen, ja silti arvokas, kaunis ja ihana ihminen.

Minulla on tässä vielä opettelemista. Että voisi olla luvallista olla joskus ei-niin-miellyttävä, mutta silti arvokas - mikä mullistava ajatus! Luulen, että tämä on ongelma muillekin naisille, sillä monesti miehillä tuntuu olevan suurempi oikeus olla vihainen tai itsepäinen. Jos mies korottaa ääntään, se tarkoittaa että hän on jämäkkä ja puolustaa hänelle tärkeitä asioita. Jos nainen korottaa ääntään, hän on vaikea ja hysteerinen - ellei peräti hullu akka.

No, minä olen kokeillut vaikenemisen ja hymyilemisen tietä. Siitä ei ole seurannut minulle mitään hyvää, vaan pahaa oloa ja entistä suurempaa arvottomuuden tunnetta. Joten mieluummin olen vaikka se hullu akka kuin kynnysmatto.

Kehotan muitakin naisia kokeilemaan täysin vapaata ja sensuroimatonta itseilmaisua. Vastaanottajat eivät siitä välttämättä pidä, mutta lopputulos voi yllättää.

Viisi täydellistä ballerinaa

Törmäsin YouTubessa tällaiseen ranskalaiseen dokumenttiin viidestä Mariinskin balettitanssijasta. Ajattelin vain vilkaista siitä alun, mutta päädyinkin sitten tuijottamaan koko dokumentin, kun en saanut silmiäni irti noista tanssijoista. Parhaimmissa ballerinoissa, varsinkin venäläisissä, on jotakin loputtoman kiehtovaa, lähes ylimaallista, kevyttä ja kaukaista. Ehkä se johtuu siitä kurinalaisuudesta ja antaumuksesta, jolla he ovat keskittyneet ainoastaan balettiin, taiteen tekemiseen, pikkulapsista saakka. Inspiroivinta pitkään aikaan!

Living in La La Land

Tämä pitkä ja pimeä talvi yhdistettynä kuukauden verran kestäneeseen talviflunssaan on vetänyt sen verran väsyneeksi, etten ole jaksanut blogiinkaan kirjoitella. Joitain elonmerkkejä on kuitenkin havaittavissa sekä minussa että maailmassa nyt, kun päivät pitenevät ja linnutkin vähän laulelevat, joten ehkäpä yritän herätellä tätä blogiakin. Olen eilen ja tänään selaillut tallentamiani sisustuskuvia ja elänyt Jos-olisi-rahaa-maassa. Olohuoneinspiraatiota:

Tämänhetkisestä lempiväristä ei taida jäädä epäilystä... What can I say, kaikki näyttää paremmalta vaaleanpunaisena.

Kraken on olemassa

Jatketaanpa sitten meriotuslinjalla, kun kerran aloitettiin. Viime aikojen tärisyttävin uutinen on ollut se, että jättiläiskalmari napattiin ensimmäistä kertaa videolle luonnollisessa ympäristössään, eli satojen metrien syvyydessä. Innostun aina, kun jollekin myytille tai legendalle, kuten tässä tapauksessa hafgufalle, krakenille ja vastaaville merihirviöille löytyy todellinen vastine.

Jättiläiskalmarien olemassaolosta on toki tiedetty aiemminkin, mutta silti ne säilyvät salaperäisinä olentoina. Niiden elämästä ei luonnollisesti tiedetä juuri mitään, kuten ei syvänmeren olennoista muutenkaan. Mutta itseäni ainakin kiehtoo erityisesti jättiläiskalmarien ja kaskelottien taistelut, joista on löytynyt todisteina valtavia kalmarin imukuppien jälkiä kaskelottien nahassa. Jättiläiskalmarien arvioitu koko on kymmenen metrin tienoilla ja paino satoja kiloja - mutta jos ja kun ne kerran pystyvät todistetusti laittamaan kampoihin 50 tonnin painoisille kaskeloteille, niin kuinkahan suuria suurimmat jättiläiskalmarit todellisuudessa ovatkaan?

Aika lovecraftilaista.

Helppo hypnoosi

Olen tainnut useamman vuoden ajatella, että pitäisi jossain vaiheessa käydä Linnanmäen Sea Lifessa, ja kas, tässä eräänä päivänä sain houkuteltua kaverin mukaan ja viimeinkin toteutettua kyseisen retken. Kaikenlaisia hauskoja mereneläviähän siellä oli. Ennakkosuosikkejani olivat rauskut ja merihevoset, mutta sitten törmäsin meduusoihin. Meduusahuone oli pimennetty, ja korkeissa, pyöreissä akvaarioissa sykki vaihtuvien neonvärien tahtiin joukko erilaisia, pieniä ja suuria meduusoja. Olisin voinut jäädä sinne vaikka loppuillaksi tuijottamaan noita ihmeellisiä olentoja... Hurjaa ajatella, että eläimet, jotka näyttävät olevan suoraan jostakin sci-fi-sarjasta, ovat sykkineet maapallon merissä jo 600 miljoonaa vuotta.

Blingiä talveen

Olen ollut koko joulukuun niin väsynyt, etten ole hirveästi blogiinkaan jaksanut kirjoittaa. Kaikkea kivaa on kyllä tapahtunut, mutta ehkä parin viikon takainen ostoslista on kuitenkin aika kuvaava - listalla oli jouluvalot, herätyslamppu, kynttilöitä, lämpöpohjalliset kenkiin ja villasukat. Siis valoa ja lämpöä, siinä suunnilleen kaikki mitä ihminen tarvitsee keskellä lumituiskua ja pakkasta.

Nyt joulua kohti olen kuitenkin piristynyt. Tentit meni kunniallisesti läpi, jouluostokset on tehty ja edessä vielä yli kolme viikkoa joululomaa. Tänään piristin itseäni katsomalla Teemalta San Franciscon baletin tulkinnan jouluisesta perinteestä eli Pähkinänsärkijästä. Ja se oli ihana! Lavasteet ja puvut olivat niin kauniisti tehty, että unohduin vain tuijottelemaan niitä. Ai niin, ja oli tanssijatkin tietysti hyviä. :D Paitsi että olin pettynyt siitä, että suosikkini Makeishaltijatar oli aika pliisu ja tylsä. Minusta Makeishaltijattaren puvussa ja kulisseissa pitäisi olla reilusti blingiä ja höttöä, kuten yllä olevassa Royal Ballet'n versiossa, mutta San Franciscon tulkinta oli turhankin riisuttu.

Suosittelen edes vilkaisemaan tuota Pähkinänsärkijää, koska vaikkei baletista välittäisikään, niin Pähkinänsärkijä on niin hauska, viihdyttävä ja monipuolinen, että luulisi kaikkien löytävän siitä jotakin itseään miellyttävää.

Kimaltelevaa joulun odotusta kaikille!

Kiss Blondie Goodbye

 

Talvi tuli sitten oikein kertaheitolla joulukuun kunniaksi. Onneksi eilen oli vapaapäivä, joten saatoin vain makoilla viltin alla koko päivän ja katsella, kun lumimyrsky muutti mustan valkoiseksi. Hauska oli myös katsella kissoja, jotka ihmettelivät parvekkeen vallannutta lumikinosta. En oikein tiedä mitä hallusinaatioita lumi niille aiheuttaa, mutta kovasti ne oli jotakin myyriä saalistavinaan sieltä lumen alta. Varsinkin Kiki tykkää aurata lumikinosta ja syöksyä kuvitteellisten lumihiirien kimppuun. Ja sitten pitää tietysti rynnätä hirveällä vauhdilla sisään tassuja ravistelemaan, kun lumi onkin kylmää ja märkää.

En ole saanut kirjoitettua blogiin mitään järkevää viime aikoina, koska mut on vallannut jonkinlainen monomania hiuksiani kohtaan. Olen nimittäin aiemmin värjännyt ja leikannut hiuksiani sillä periaatteella, että antaa mennä vaan, tuli mitä tuli. Pienempiä hiuskriisejä on siis ollut aiemminkin näiden mun kokeilujen takia, mutta sitten, aivan yllättäen, tapahtui The Suuri Hiuskatastrofi.

Olen siis ollut nyt blondina puolisentoista vuotta, viimeiset puoli vuotta ihan platinablondina. Olen tykännyt tästä vaaleudesta enemmän kuin mistään muusta väristä aiemmin. Olo on kotoisa blondina ja kuulemma tämä väri myös sopii mulle. No, olen siis huoletta värjännyt tummanruskeaa juurikasvuani 3-4 viikon välein, koska hiukseni kasvavat nopeasti ja tumma juurikasvu platinanvaaleassa tukassa on aika järkyttävän ruma näky. Tietysti olen kuullut, että jos hiuksia vaalentaa liian monta kertaa, hiukset hapertuvat ja kuulemma voivat jopa katketa. Olisi ehkä pitänyt uskoa, mutta ei, itsepäisesti värjäilin vain menemään... kunnes vaalensin juurikasvuani sen vihoviimeisen kerran. Tuloksena oli se, että hiuksia huuhdellessa viemäriin valui värinpoistoaineen lisäksi myös 1/3 hiuksistani. Ei ehkä tarvitse selittää, miten järkyttävää on, kun vetää sormilla hiusten läpi ja käteen irtoaa kourakaupalla hiuksia. Nyt mulla on siellä täällä sellaisia parin sentin pituisia tuppoja niissä kohdissa, joissa hius on palanut poikki.

Vahingosta viisastuneena totesin, ettei blondiin ole enää paluuta. Kun juurikasvu on kasvanut sellaiseksi, ettei edes myssy päässä voi enää kulkea, aion värjätä hiukset tummemmaksi - muutakaan en oikein voi. Ajattelin värjätä hiukset lähelle omaa väriä ja sen jälkeen käyttää vain kevytvärejä tai sävyteshampoota. Toinen vaihtoehto on jatkaa kestovärillä värjäilyä, mutta väri ei saa olla kuin enintään asteen omaa väriä vaaleampi, koska muuten joutuisin käyttämään värinpoistoa, ja sitähän hiukseni eivät todistettavasti kestä...

Ainoa hyvä puoli tässä hiuskriisissä on se, että saan kokeilla taas uutta hiusväriä, jee! Oikeastaan mulla on kolme vaihtoehtoa mielessä: kullanruskea (eli mun oma väri), kupariin taittava kullanruskea tai punainen. 

Kuvaoksennus inspiroivista hiusväreistä, silvuplee:

Kullanruskea

 

Kullanruskea kuparilla

 

 

Punainen

Kaikki nuo värit ovat ihania ja sopivat kantajilleen niin hyvin, etten millään osaa valita! Mielipiteitä, ajatuksia, suosikkeja, anyone?